Töihin Yöpuu-Pöllöwaariin vastaanottovirkailijan ja tarjoilijan rooliin?

Haemme monipuolista asiakaspalvelun ammattilaista tai alan opiskelijaa kokoaikaiseen tai osa-aikaiseen työsuhteeseen Yöpuu-Pöllöwaariin. 

Yöpuu Yhtiön Hotelli Yöpuu on boutique-hotelli Yliopistonkadulla, jossa on 26 uniikkia hotellihuonetta sekä kokous- ja saunatiloja. Saman katon alla toimii myös satapaikkainen, kaupungin ykkösruokaravintola Pöllöwaari, jonka ruokatuote nojaa pohjoismaisiin ja kansainvälisiin makuihin. Ravintolan tarjonta vaihtelee voimakkaasti sesongin mukaan, seuraa aikaansa ja toimii edelläkävijänä Jyväskylässä.  

Perhe-yrityksenä tarjoamme turvallisia työsuhteita kehittyvässä ja kasvavassa toimintaympäristössä sekä innostavan työskentelyilmapiirin ja uudenlaisen toimintamallin palvella hotelli- ja ravintola-asiakkaita. Mikäli nautit asiakaspalvelusta, sekä laadukkaan tuotteen tarjoaminen ja asiakastyytyväisyys ovat sinulle tärkeitä elementtejä työssä viihtymisessä, on Yöpuu Yhtiö Oy sinun työpaikkasi.

Toivoisimme, että sinulla on jo jonkinlaista kokemusta joko hotellissa tai ravintolassa työskentelystä tai olet innokas, juuri alalle tullut ja valmis kehittymään. Odotamme työntekijöiltämme oma-aloitteisuutta, osallistumista, rohkeutta ja ennen kaikkea positiivisuutta. 

Tarjoamamme tehtävät sisältävät niin vastaanottovirkailijan kuin tarjoilijankin työtehtäviä. Työ on kaksivuorotyötä, jossa työajat vaihtelevat aamu- ja iltavuorojen kesken ja luonnollisesti viikonlopputyöt kuuluvat asiaan. Työ alkaa sopimuksen mukaisesti ja työtunnit ovat sovittavissa. Toivottavasti innostuit ja kuulemme sinusta pian!

Kysy lisää avoimesta paikasta lisää liiketoimintajohtajaltamme Aino Pärnäseltä: aino.parnanen@yopuuyhtio.fi. 

Yhteystiedot

Koulutus

Tutkintonimike, koulutustaso, koulutuksen suorittamispaikka, pääaine tai erikoistumisalue, tutkinnon suorittamispäivä tai arvioitu valmistusmisaika. Muu alaan liittyvä koulutus, mikä?

Työkokemus vastaavanlaisissa työtehtävissä

Työnantajan nimi, työtehtävien kuvaus, työsuhteen alkamis- ja päättymispäivä ja työkokemuksesi vastaavanlaisissa työtehtävissä yhteensä.

Muu osaaminen

Onko sinulla esimieskokemusta? Mitä muita työtehtävissä hyödylliseksi kokemia taitoja sinulla on?

Liitä ansioluettelo *

Muut tiedot

Kerro meille, milloin olet valmis aloittamaan, nykyisen työpaikkasi irtisanomisaika, palkkatoive ja miksi kiinnostuit Yöpuu Yhtiöstä työnantajana. Kuvaile myös itseäsi ja ammatillista osaamistasi lyhyesti. Voit myös jättää suosittelijoiden nimet ja yhteystiedot.